Naudat ovat tehokkaita laiduntajia. Erityisesti
emolehmät ovat hyviä rantojen ja kosteikkojen laiduntajia,
sillä ne siistivät suuriakin pensaikkoja ja puita. Lampaat
sen sijaan välttävät kosteita maita, mutta tulevat
toimeen vähätuottoisilla ja pienehköilläkin
alueilla. Vesakontorjujina lampaat ovat taidokkaita. Myös
sekalaidunnus, jolloin laidunnetaan eri eläinlajeja samalla
alueella, on tehokasta ympäristönhoitoa.
Alkuperäisrodut ovat suomalaista alkuperää
olevia kotieläinrotuja, joiden määrä on vähentynyt
hälyttävän harvalukuiseksi. Rotuja ovat esimerkiksi
suomenlampaat, länsi-, itä- ja pohjoissuomen karja sekä
suomenhevoset. Alkuperäisrodut sopivat erityisen hyvin luonnonlaitumien
hoitoon ja niiden kasvattamiseen voi saada erityisympäristötukea.
Eläinten hyvinvointi on onnistuneen laidunnuksen
tärkein asia. Riittävä ravinto, puhdas vesi, liikunta
ja raitis ilma ovat hyvinvoinnin perusedellytyksiä. Lisäksi
on varmistettava, että laidun on turvallinen ja eläimet
voivat käyttäytyä lajilleen luontaisesti. Yksityiskohtaisia
vaatimuksia mm. eläinten pitopaikoista ja hoidosta säätelevät
lisäksi Maa- ja metsätalousministeriön päätökset
ja asetukset. Lisätietoja näistä säädöksistä
löydät esimerkiksi seuraavista oppaista:
Tavoitteena terve ja hyvinvoiva hevonen
http://www.evira.fi/attachments/elaimet_ja_terveys
/julkaisut/hevonen.pdf
Tavoitteena terve ja hyvinvoiva lammas
http://www.evira.fi/uploads/WebShopFiles/1238161982479.pdf
Tavoitteena terve ja hyvinvoiva nauta
http://www.evira.fi/uploads/WebShopFiles/1215678203208.pdf
|