Rakennusilmoitukset
Kunta voi rakennusjärjestyksessä määrätä
ilmoitusmenettelyn käytöstä merkitykseltään
vähäisten toimenpiteiden, kuten aitauksen tai katoksen,
rakentamisen yhteydessä. Tarvittavat luvat ja ilmoitukset
kannattaa aina selvittää oman kunnan teknisestä
toimistosta ennen toimenpiteisiin ryhtymistä.
Tiedotus tärkeä osa toteutusta
Kaikkien laidunalueiden yhteyteen kannattaa sijoittaa
opaskylttejä. Kylteistä tulee käydä ilmi ainakin
eläinten omistajan nimi ja puhelinnumero (myös valvonnasta
vastaava taho, jos eri kuin omistaja). Tällöin ohikulkijat
pystyvät tiedottamaan mahdollisista laitumella ilmenneistä
ongelmista nopeasti.
Eläinten hyvinvoinnin kannalta on toivottavaa,
että ihmiset eivät ruoki eläimiä esimerkiksi
ruuantähteillä. Ruokintakielto perusteluineen kannattaa
mainita opaskylteissä. Jos mahdollista, laidun kannattaa
suunnitella niin, että alueen läpi ei kulje polkureittejä.
Laajoilla laidunalueilla kulkureittejä kuitenkin tarvitaan
ja silloin opastauluissa täytyy huomioida laitumella liikkuminen.
Tärkeää on mainita, että liikkuminen laitumella
tapahtuu jokaisen omalla vastuulla. Lisäksi ohje rauhallisesta
käyttäytymisestä perusteluineen on paikallaan.
Laidunalueiden talvikäyttöä ei
pidä unohtaa. Alueiden läpi kulkee mahdollisesti latu-
tai moottorikelkkareittejä. Talvisia ulkoilureittejä
ei ole toivottavaa tehdä laitumille, koska tällöin
ongelmaksi voivat muodostua alueella kulkevat koirat. Laiduneläimillä
ja koirilla on yhteisiä loiseläimiä, jotka voivat
koiran ulosteiden kautta levitä laitumelle ja sitä kautta
tartuttaa eläimet.
Erityisesti julkisten alueiden laiduntamisesta
kannattaa tiedottaa myös esimerkiksi sanomalehdissä
ja internetsivuilla. Mitä enemmän ihmiset saavat tietoa
asiasta, sitä vähemmän esiintyy ennakkoluuloja
ja väärinkäsityksiä. Tärkeätä
on aloittaa tiedotus heti suunnitteluvaiheessa, jo hyvissä
ajoin ennen kuin aitoja rakennetaan tai eläimiä tuodaan
alueelle.
Eläinten hoito ja valvonta
Eläinten päivittäinen hoito ja valvonta
on useimmiten maanomistajan vastuulla, asiasta sovitaan kirjallisesti
kussakin tapauksessa erikseen. Karjanomistajalla ei ole käytännössä
juurikaan mahdollisuutta tehdä hoitotyötä pitkien
välimatkojen vuoksi. Mikäli karjanomistaja kuitenkin
vuokraa maan itselleen hän huolehtii mahdollisesti myös
valvonnasta (Kts. emolehmien/lampaiden/hevosten hoito ja valvonta).
|