Emolehmälaumaan kuuluu lehmiä vasikoineen
sekä astutussonni. Lauman koko vaihtelee muutamasta yksilöstä
useisiin kymmeniin emoihin. Laiduntavan lauman suuruuden määrittää
laidunnettavan alueen koko sekä ravinnon tuottokyky. Perussääntönä
voidaan pitää viljelemättömillä alueilla,
että 1- 2 hehtaaria laidunta riittää yhdelle emolle
ja vasikalle. Käytännössä emolehmien laitumet
vaihtelevat kooltaan muutamasta hehtaarista useisiin kymmeniin
hehtaareihin.
Viranomaisten asettama vastuu
Jokaisen karjankasvattajan tulee ilmoittaa
omistuksessaan tai hallinnassaan olevien nautojen syntymät,
kuolemat, myynnit, ostot ja siirrot nautaeläinrekisteriin.
Nautojen pitopaikka tulee rekisteröidä. Rekisteröinti tapahtuu
jättämällä täytetty lomake "Eläinten pitopaikat, rekisteröinti-
/muutosilmoitus" kunnan maaseutuelinkeino-viranomaiselle (www.evira.fi/portal/fi/elaimet_ja_terveys/lomakkeet).
Tuottaja saa pitopaikan rekisteröimisen yhteydessä
pitopaikkatunnuksen. Tunnusta käytetään ilmoitettaessa eläinten
osto- ja myyntitapahtumia sekä pitopaikkojen välisiä
siirtotapahtumia rekisteriin. Jokainen erillään oleva laidunalue
merkitään omaksi pitopaikakseen, ja kaikki siirrot pitopaikkojen
välillä on ilmoitettava.
Jokainen syntyvä vasikka on merkittävä kahdella virallisella
korvamerkillä. Ennen 1.1.1998 syntyneet naudat saavat olla
merkittynä vain yhdellä korvamerkillä. Pudonnutta korvamerkkiä
ei saa kiinnittää uudelleen vaan pudonneen tilalle on
viivytyksettä tilattava uusi korvausmerkki. Tuottajan on
pidettävä ajan tasalla olevaa pitopaikkakohtaista
nautaeläinluetteloa. Luettelossa mainittuja eläimiä voi siirtää
sopimus- tai vuokralaitumille tilallapitovelvoitteen
katkeamatta.
Eläinten käsittely ja kuljetus
Koska nauta on laumaeläin, yksittäisten
eläinten siirtäminen on helpompaa ”kaverin kanssa”.
Ryhmäsiirtoja helpottaa, jos eläimet näkevät
muita samaan lajiin kuuluvia kulkevan samaan suuntaan. Suuressa
nautalaumassa siirtäminen on helpompaa aloittaa lauman uteliailla
ja rohkeilla yksilöillä, jotka vetävät mukanaan
arempia. Arimpia ei saisi kuitenkaan jättää viimeisiksi,
sillä yksin jäätyään ne voivat olla arvaamattomia.
Yllättävät muutokset hankaloittavat eläinten
siirtoja, sillä naudan kohdatessa uusia asioita se yleensä
jähmettyy paikoilleen. Tämän vuoksi eläinten
siirtoihin pätee hyvä sääntö: tehdään
määränpäästä lähtöpaikkaa
houkuttelevampi.
Emolehmien käsittelyssä siirrettävät
ja koottavat aitaukset ovat lähes välttämättömiä.
Toisaalta riittävää ja jatkuvaa seurustelua eläinten
kanssa ei korvaa mikään apuväline. Lyhyillä
etäisyyksillä emolehmien kuljetus tapahtuu usein kävelyttämällä
laumassa. Pitkiä matkoja siirryttäessä eläimet
kuljetetaan peräkärryllä tai karja-autolla. Eläinten
kiinniottoa laitumelta edesauttaa eläinten kesyttäminen
makupaloilla muutaman viikon ajan.
Eläinten hoito ja valvonta
Kesäkuukausien hoitotyö rajoittuu eläinten
valvontaan, eläimet on syytä tarkistaa päivittäin.
Samalla laitumella käydessä pidetään yhteyttä
lehmiin, jolloin niiden kiinniottaminen syksyllä on helpompaa.
Riittävän ravinnon saanti on oleellisin asia, josta
lihakarjan kasvattajan tulee huolehtia.
Eläimet tarvitsevat laidunkauden aikana ravinnon
lisäksi myös kivennäistä ja juomakelpoista
vettä. Kivennäiset voi suojata sateelta ja likaantumiselta
esim. katettuun kivennäiskaukaloon, jota on helppo siirrellä. Vettä tulee olla riittävästi ja
sen on oltava kyllin hyvänlaatuista. Lihanaudan vedentarve
on 22-66 litraa päivässä. Jos juomavesi tuodaan
laitumelle vesijohtoa pitkin, on juoma-altaiden ja –kuppien
puhtaudesta pidettävä huolta. Luonnonvesi on hyvä
ja yksinkertainen ratkaisu, jos sen laatu on riittävän
hyvä ja rannat kestävät kulutusta eivätkä
vesiensuojelulliset syyt estä sen käyttöä.
Jos juottopaikka pidetään aina samassa kohdassa, alue
tallautuu. Tallautumisen välttämiseksi juomapaikkaa
tulisi vaihtaa säännöllisesti.
Mahdollisen lisäruokintapaikan suunnittelussa
tulee ottaa huomioon, miten ruokintatapahtuma järjestetään
ja miten ruokintapaikka on siivottavissa. Yksi vaihtoehto on järjestää
ruokintapaikka erilliselle alueelle, josta eläimet voidaan
sulkea pois rehujen tuonnin ja siivouksen ajaksi. Emolehmien kanssa
laiduntaville vasikoille tarjotaan väkirehua omasta ruokintapaikasta,
johon emot eivät pääse.
Sairaudet
Loiset ovat eräs lihakarjan laiduntamisen
hankalimpia ongelmia. Pahimpia emolehmien loisia ovat maha- ja
suolistomadot sekä keuhkomadot. Parhaiten loisia voi torjua
laskemalla karjan sellaiselle laidunlohkolle, jota ei ole laidunnettu
edellisenä kesänä ja siten loisen elinkierto on
katkennut. Alkukesän kuivuus ja aurinko tuhoavat saastuneilla
lohkoilla talvehtineita toukkia ja usein lohko puhdistuu ilman
vastustuskyvyttömiä eläimiä keskikesään
mennessä. Loisten torjunta, salmonella ja muut ulosteperäiset
taudit tulee huomioida eläinten terveydenhuoltosuunnitelmassa.
Jalostusneuvonta
Faba Jalostuksen neuvojat tarjoavat asiakastiloillaan
myös lihakarjan jalostusneuvontaa. Perustyövälineenä
emolehmätilojen neuvonnassa käytetään PIHVI-tietokoneohjelmaa,
jonka avulla suoritetaan yhteydenpito Maatalouden Laskentakeskuksen
eläinmerkkirekisteriin. PIHVIn avulla voidaan ilmoittaa eläinten
poikimiset, siemennykset ja astutukset sekä punnituspainojen
tulokset. Ohjelma tuottaa eläimille korjatut painot sekä
jalostusindeksit. Ohjelman avulla on lisäksi mahdollista
tulostaa erilaisia eläinten hoidon ja jalostusvalinnan kannalta
hyödyllisiä listoja.
Jalostusneuvojat laativat asiakastilojen karjoille
jalostussuunnitelmia, joiden avulla viljelijän on helppo
valita sopivat astutussonnit lehmä- ja hiehoryhmille. Eläinten
oikea ryhmittely on erityisen tärkeää, kun käytössä
on paljon luonnonlaitumia. Luonnonlaitumilla joudutaan usein käyttämään
normaalia pienempiä laumoja ja samalla suhteessa enemmän
sonneja.
(Lähteet ja lisätietoja:
Emolehmätuotanto pesämeren rantalaitumilla,
MTT:n selvityksiä 84, 2005: http://www.mtt.fi/mtts/pdf/mtts84.pdf
Naudanlihaa laitumelta. A-tuottajat, Suunnitelmallinen naudanlihantuotannon
hanke, 2004: http://www.a-tuottajat.fi/resources/
a-tuottajat/uploads/documents/naudanlihaalaitumelta.pdf) |
Nauta 