Takaisin ylös

Nauta laiduneläimenä

kyyttöNaudat ovat voimakkaasti laumaeläimiä, jotka syövät, märehtivät ja lepäävät yhdessä. Laiduntamiseen soveltuvat kaikki nautarodut. Luonnonlaitumien hoidossa käytetyimpiä ovat lihakarjarotujen edustajat sekä lypsykarjarotujen hiehot ja vasikat. Parhaimpia ovat alkuperäisrodut ja muut pienikokoiset, sillä ne ovat kevyempiä ja ravintotarpeeltaan vaatimattomampia kuin pitkälle jalostetut eläimet.

Naudat ovat ravintonsa suhteen vähemmän valikoivia kuin esimerkiksi lampaat ja hevoset. Naudat syövät pääasiassa heiniä ja muita ruohokasveja, mutta myös puiden ja pensaiden lehtiä. Emolehmä on erinomainen rantojen laiduntaja, sillä se kulkee tarvittaessa myös vedessä ruokaa etsimässä. Emolehmät raivaavat umpeen kasvaneilta ranta-alueilta melko kookastakin pensaistoa. Naudat karttavat laiduntamista ulosteiden tahrimilla paikoilla, joten laitumille muodostuu ns. hylkylaikkuja. Maastoon syntyy myös polkuja, sillä naudat käyttävät samoja kulkureittejä.

Emolehmälaumaan kuuluu lehmiä vasikoineen sekä astutussonni. Lauman koko vaihtelee muutamasta yksilöstä useisiin kymmeniin emoihin. Laiduntavan lauman suuruuden määrittää laidunnettavan alueen koko sekä ravinnon tuottokyky. Perussääntönä voidaan pitää viljelemättömillä alueilla, että 1- 2 hehtaaria laidunta riittää yhdelle emolle  ja vasikalle. Käytännössä emolehmien laitumet vaihtelevat kooltaan muutamasta hehtaarista useisiin kymmeniin hehtaareihin.

Viranomaisten asettama vastuu

Jokaisen karjankasvattajan tulee ilmoittaa omistuksessaan tai hallinnassaan olevien nautojen syntymät, kuolemat, myynnit, ostot ja siirrot nautaeläinrekisteriin. Nautojen pitopaikka tulee rekisteröidä. Rekisteröinti tapahtuu jättämällä täytetty lomake "Eläinten pitopaikat, rekisteröinti- /muutosilmoitus" kunnan maaseutuelinkeino-viranomaiselle.

http://www.evira.fi/attachments/elaimet_ja_terveys/merkitseminen/pitopaikkalomake_040509.pdf

herefordit tulee

Tuottaja saa pitopaikan rekisteröimisen yhteydessä pitopaikkatunnuksen. Tunnusta käytetään ilmoitettaessa eläinten osto- ja myyntitapahtumia sekä pitopaikkojen välisiä siirtotapahtumia rekisteriin. Jokainen erillään oleva laidunalue merkitään omaksi pitopaikakseen, ja kaikki siirrot pitopaikkojen välillä on ilmoitettava.
Jokainen syntyvä vasikka on merkittävä kahdella virallisella korvamerkillä. Pudonnutta korvamerkkiä ei saa kiinnittää uudelleen vaan pudonneen tilalle on viivytyksettä tilattava uusi korvausmerkki. Tuottajan on pidettävä ajan tasalla olevaa pitopaikkakohtaista nautaeläinluetteloa. Luettelossa mainittuja eläimiä voi siirtää sopimus- tai vuokralaitumille tilallapitovelvoitteen katkeamatta.

Eläinten käsittely ja kuljetus

Koska nauta on laumaeläin, yksittäisten eläinten siirtäminen on helpompaa ”kaverin kanssa”.  Ryhmäsiirtoja helpottaa, jos eläimet näkevät muita samaan lajiin kuuluvia kulkevan samaan suuntaan. Suuressa nautalaumassa siirtäminen on helpompaa aloittaa lauman uteliailla ja rohkeilla yksilöillä, jotka vetävät mukanaan arempia. Arimpia ei saisi kuitenkaan jättää viimeisiksi, sillä yksin jäätyään ne voivat olla arvaamattomia. Yllättävät muutokset hankaloittavat eläinten siirtoja, sillä naudan kohdatessa uusia asioita se yleensä jähmettyy paikoilleen. Tämän vuoksi eläinten siirtoihin pätee hyvä sääntö: tehdään määränpäästä lähtöpaikkaa houkuttelevampi.

Emolehmien käsittelyssä siirrettävät ja koottavat aitaukset ovat lähes välttämättömiä. Toisaalta riittävää ja jatkuvaa seurustelua eläinten kanssa ei korvaa mikään apuväline. Lyhyillä etäisyyksillä emolehmien kuljetus tapahtuu usein kävelyttämällä laumassa. Pitkiä matkoja siirryttäessä eläimet kuljetetaan peräkärryllä tai karja-autolla. Eläinten kiinniottoa laitumelta edesauttaa eläinten kesyttäminen makupaloilla muutaman viikon ajan.

ylämaankarja

 Eläinten hoito ja valvonta

Kesäkuukausien hoitotyö rajoittuu eläinten valvontaan, eläimet on syytä tarkistaa päivittäin. Samalla laitumella käydessä pidetään yhteyttä lehmiin, jolloin niiden kiinniottaminen syksyllä on helpompaa. Riittävän ravinnon saanti on oleellisin asia, josta lihakarjan kasvattajan tulee huolehtia.

Eläimet tarvitsevat laidunkauden aikana ravinnon lisäksi myös kivennäistä ja juomakelpoista vettä. Kivennäiset voi suojata sateelta ja likaantumiselta esim. katettuun kivennäiskaukaloon, jota on helppo siirrellä. Vettä tulee olla riittävästi ja sen on oltava kyllin hyvänlaatuista. Lihanaudan vedentarve on 22-66 litraa päivässä. Jos juomavesi tuodaan laitumelle vesijohtoa pitkin, on juoma-altaiden ja –kuppien puhtaudesta pidettävä huolta. Luonnonvesi on hyvä ja yksinkertainen ratkaisu, jos sen laatu on riittävän hyvä ja rannat kestävät kulutusta eivätkä vesiensuojelulliset syyt estä sen käyttöä. Jos juottopaikka pidetään aina samassa kohdassa, alue tallautuu. Tallautumisen välttämiseksi juomapaikkaa tulisi vaihtaa säännöllisesti.

Mahdollisen lisäruokintapaikan suunnittelussa tulee ottaa huomioon, miten ruokintatapahtuma järjestetään ja miten ruokintapaikka on siivottavissa. Yksi vaihtoehto on järjestää ruokintapaikka erilliselle alueelle, josta eläimet voidaan sulkea pois rehujen tuonnin ja siivouksen ajaksi. Emolehmien kanssa laiduntaville vasikoille tarjotaan väkirehua omasta ruokintapaikasta, johon emot eivät pääse. On muistettava, että lisäruokintaa ei saa tehdä ympäristösopimusalueilla.

Sairaudet

Loiset ovat eräs lihakarjan laiduntamisen hankalimpia ongelmia. Pahimpia emolehmien loisia ovat maha- ja suolistomadot sekä keuhkomadot. Parhaiten loisia voi torjua laskemalla karja sellaiselle laidunlohkolle, jota ei ole laidunnettu edellisenä kesänä ja siten loisen elinkierto on katkennut. Alkukesän kuivuus ja aurinko tuhoavat saastuneilla lohkoilla talvehtineita toukkia ja usein lohko puhdistuu ilman vastustuskyvyttömiä eläimiä keskikesään mennessä. Loisten torjunta, salmonella ja muut ulosteperäiset taudit tulee huomioida eläinten terveydenhuoltosuunnitelmassa.  

 (Lähteet ja lisätietoja: Emolehmätuotanto Perämeren rantalaitumilla, MTT:n selvityksiä 84, 2005: http://www.mtt.fi/mtts/pdf/mtts84.pdf Naudanlihaa laitumelta.)