Hoidettuja perinneympäristöjä ei ole varaa menettää

17.04.2024

Suomella ei ole varaa menettää pois hoidon piiristä nykyisiä eikä tulevia perinnebiotooppeja.
HELSINGIN SANOMIEN juttu perinnemaisemayrittäjän ahdingosta (31.3.) toi esiin, että hoidetut perinneympäristöt ovat vaarassa vähentyä, koska tulkinta hoitokorvaukseen oikeutetusta alasta on tiukentunut. Kehitys on luonnon monimuotoisuuden kannalta huolestuttava, ja siksi nykykäytäntöön tarvitaan muutos.

Maatalouspolitiikan uudistuksen yhteydessä vuonna 2023 perinneympäristöjen hoitokorvaukseen oikeutetun alan määrittelyä tarkennettiin. Nyt korvausalasta rajataan pois kaikki aaria suuremmat alat, jotka eivät ole varsinaista perinnebiotooppia tai luonnonlaidunta. Tällaisia ovat esimerkiksi metsäisten laitumien kallioalueet ja varvikot.

Uusi linjaus on johtanut siihen, että usein laajoista metsä- tai rantalaitumista poimitaan korvauskelpoisiksi vain parhaat palat. Perinnebiotoopeilla ja muilla luonnonlaitumilla esiintyy tyypillisesti erilaisia kasvillisuustyyppejä laikkuina tai vyöhykkeinä. Laidunnuksen voimakkuus laitumen eri osissa vaihtelee vuodesta toiseen ja muuttuu myös pidemmän ajan kuluessa laidunnuksen muovatessa kasvillisuutta. Perinnebiotooppia onkin välttämätöntä hoitaa laajempana kokonaisuutena. Lisäksi ne alueet, jotka eivät nyt täytä korvauskelpoisen alan määritelmää, voivat pitkäjänteisellä hoidolla kehittyä perinnebiotoopeiksi.


Lue koko HS mielipidekirjoitus täältä.

Takaisin