Kymmenet maisemanhoitoa tehneet lampaat kokivat karun kohtalon, kun tuki maisemakohteilta yllättäen loppui.

22.09.2023

60 lammasta hoiti vuosien ajan maisemaa Lapissa – yllättäen ne saivat ”potkut” ja kaikki teurastettiin

Simolaisen lampurin Ville Eskolan lampaat tekevät maisemanhoitotöitä pitkälti yli kymmenessä kohteessa Perämeren saaristossa ja Meri-Lapin perinnemaisemissa. Lampaita on nyt 60 vähemmän kuin viime vuonna, sillä työttömäksi jääneet lampaat piti pistää teuraaksi.

Lampaat Selkä-Sarvessa. Kuva: Antti Ullakko / Yle
Lampaat Selkä-Sarvessa. Kuva Antti Ullakko / Yle.

Syynä on se, että maa- ja metsätalousministeriö tiukensi maisemanhoidon tuen myöntämisperusteita ja Eskolan lampaiden laidunnuskohteista osa jäi ilman tukea. Esimerkiksi kaksi saarikohdetta on ollut laidunnuksessa 1980-luvulta lähtien, mutta nyt ne eivät enää maisemanhoitokohteiksi kelvanneet.

– Tuki ei kata pelkästään lampaiden kuljetuskustannuksia, vaan ne työntekijät eli lampaat on ruokittava läpi vuoden. Jos kulut juoksevat koko ajan, mutta rahaa ei tule, se on kestämätön tilanne, Eskola selvittää.

Eskolan arvion mukaan tukipolitiikan muutos on vastoin EU:n linjauksia, jonka mukaan luonnon monimuotoisuus on tärkeää ja itse asiassa vuoteen 2030 mennessä maisemanhoitoa biodiversiteettistrategian mukaisesti halutaan lisätä.
– Lajikato on yhtä suuri uhka maapallolle kuin ilmaston lämpeneminen.

Lue koko Ylen artikkeli täältä.


Metsähallitus huolissaan suuntauksesta.

Metsähallituksen Katja Raatikainen on kertonut, että hänelle tulee viljelijöiltä palautetta, että jopa heidän arvokohteidenkin osalta on saatettu karsia 79% pois sopimusalasta. Tämä ei ole edes pienin lukema, vaan osalla luvut ovat jopa isompia. Näissä tapauksissa on selvää, ettei viljelijä ole enää kiinnostunut myöskään sen lopun jäljelle jäävän alan hoitamisesta.
Tilakatselmuksien anti on tällä suuntauksella kylmäävää. 

Myös jopa koko Suomen arvokkaimmat perinneympäristöt ja niiden uhanalainen lajisto ovat uhattuina laiduntamisen loppumisen vuoksi. Suuri osa valtion arvokkaimmista kohteista sijaitsee vaikeiden kulkuyhteyksien päässä esimerkiksi saaristossa, mikä nostaa kustannuksia.

”Esimerkiksi Saaristomereltä ja Perämeren alueelta on tullut hälyttäviä viestejä. Viljelijät ovat todella ahdistuneita. Monet ovat ilmoittaneet, etteivät voi enää tuoda laiduneläimiä kohteisiin”, Raatikainen kertoo.

Lue koko HS artikkeli täältä.

Takaisin